Yhteystiedot

Turun Eräveikot ry

p. 0400 263 017

Ilvesjahdista

17.01.2014

Ilvesjahti loppukaudesta ja tietoa ilveksen ravinnonkäytöstä
koskien metsäkaurista/valkohäntäpeuraa

Hei!

Ilvesjahti on alueellamme käynyt kiivaana niinä päivinä joina lunta on ollut. Kokemus suurpetojahdista kasvaa Varsinais-Suomen alueella vauhdilla. Jahti on sujunut ilman sen suurempia kommelluksia ja hoidettu hyvin. Joihinkin asioihin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota.

Tähän mennessä saadun aluetoimistoon ilmoitetun saaliin aikuis/pentu jakauma on 11/9. 

Lupien käytössä kannattaa muistaa luvissa oleva perusteluteksti:

Vaikka ilvestä yleisesti pidetään arvokkaana riistaeläimenä, ihmisiä ärsyttää ilveksen tapa saalistaa valkohäntäpeurojen, metsäkauriiden tai jäniksien ruokintapaikoilla, jolloin riistanhoitotyön koetaan valuvan hukkaan.

Suomen riistakeskus kartoitti keväällä 2012 metsäkauriin kannanhoidon haasteita ja tavoitteita riistanhoitoyhdistyksille suunnatulla kyselyllä. Kyselyyn vastanneiden 129 riistanhoitoyhdistyksen vastausten perusteella metsäkauriskanta oli laskenut viimeisen viiden vuoden aikana 67 %:ssa riistanhoitoyhdistyksistä. Yleisimmäksi syyksi metsäkauriskantojen laskulle riistanhoitoyhdistykset arvioivat kasvaneet suurpetokannat. Joillakin alueilla metsäkauriin, kuusipeuran ja myös
metsäpeuran osalta metsästys on jo jouduttu lopettamaan.

Nyt suuri osa saaliista on pentuja, joiden riistataloudellinen vaikutus on vähäinen. Tutkimusten perusteella noin puolet syntyneistä pennuista myös kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana. Tämän jälkeen kuolleisuus aikuisten ilvesten keskuudessa on n. 10 %. Mikäli halutaan vaikuttaa ilveskannan
aiheuttamia vahinkoja vähentäen ja riistataloutta edistäen (metsäkauris- ja valkohäntäpeurakannat) tulisi jahtia pyrkiä suuntaamaan aikuisiin yksilöihin. Aikuisia naaraita on mahdollista metsästää niillä alueilla,
joilla on enemmän lupia poistamalla koko perheryhmä pennuista alkaen.

On varmasti niin, että joidenkin saaliiksi saatujen pentujen osalta tätä on voitu yrittää tai näin on toimittukin. Metsästysaikaa on vielä runsaasti ja jälkikelit ovat oletettavasti paranemassa nyt kun talvi näyttää alkaneen.

Hyviä jahteja ja harkintaa lupien käyttöön!

Mikko Toivola
Riistapäällikkö / Jaktchef / Executive manager of game management
Suomen riistakeskus / Finlands viltcentral / Finnish Wildlife Agency

www.riista.fi

facebook.com/riistakeskus

https://twitter.com/riistakeskus

https://www.youtube.com/riistakeskus

http://www.linkedin.com/company/finnish-wildlife-agency

Riista.fi-sivusto on uudistunut, käy tutustumassa monipuoliseen sisältöön! Www.riista.fi

09.02.2016Ladolla viljaa!
21.01.2016Ladolla leipää!
30.12.2015Ladolla leipää!
19.11.2015Ladolla viljaa!
12.11.2015Ladolla leipää!
24.10.2015UUSI DIGILEHTI JÄSENILLE
13.10.2015Ladolla leipää!
24.04.2015Nuolukiviä ladolla!
26.02.2015Trofeenäyttely Kemiönsaarella
26.02.2015Riistatalon simulaattori
31.01.2015Simulaattorin varauskalenteri
22.01.2015Ladolla leipää!
20.01.2015Ilves pannoitettu Salossa
15.01.2015Riistakortti
11.12.2014Ladolla leipää!
02.11.2014Ilmoita hirvi- ja peurahavainnot!
29.10.2014Metsästysasetuksen muutos ja yksi ampumakoe
28.09.2014Ladolle on tuotu omppuja!
27.09.2014Hirvilupa käytetty tänään!
25.09.2014Yhteisjahti la 27.9.2014 peruttu!
15.09.2014Tornia siirrettiin talkoissa
15.09.2014Omenoita ladolla!
31.08.2014Ampumatorni-talkoot
19.08.2014Metsästyskausi alkaa
12.08.2014Nimilista ilmoitustaululla!
04.08.2014VUOSIKOKOUS
28.04.2014Johtokunta kokoontuu 3.5.2014:
11.04.2014Nuolukiviä ladolla
05.02.2014Ilves-lupa käytetty!
04.02.2014RHY:N VUOSIKOKOUS 10.2.2014
17.01.2014Ilvesjahdista
28.12.2013Ilves-pannoitushanke
20.12.2013Hyvää Joulua! Ladolla on kauraa, leipää ja porkkanoita.
04.10.2013Ladolla jälleen omenoita!
19.09.2013Ladolla omenoita!
24.08.2013Tornitalkoot 27.8.2013!
20.08.2013Ladolla leipää!
03.07.2013Materiaalia kotisivuille
01.07.2013HUOM: Torni-talkoot ke 10.7.2013 peruutettu kesälomien vuoksi!
16.01.2012Vuosikokous 14.2.2012